"Kastamatta jättäminen on uskonnollista heitteillejättöä"

Neutraalius ei ole nykyisin kovin hyvässä huudossa muualla kuin kasvatuksessa. Eilinen (2.10.) Hesari julisti kahdellakin otsikolla ”Naiseus ei ole koskaan neutraalia” ja ”Neutraalia asekauppaa ei ole”. Edellinen pyrki todistamaan, että naiseudesta on naiselle usein joko hyötyä tai haittaa ja jälkimmäinen taas sitä, että Buk-ohjustesteillä voi olla Suomelle kauppapoliittisia seurauksia.

Kirkollisen neutraliteettipommin purkajaksi ryhtyi puolestaan viime perjantaina (30.9.) Mikkelin piispa, TT Seppo Häkkinen Suomen Kuvalehden blogikirjoituksellaan ”Lapsen oikeus uskoon ja Jumalaan”. Se löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Häkkinen arvostelee viime vuosina uskontokasvatukseen kohdistunutta neutraalisuuden vaatimusta, jonka varjolla on haluttu kieltää esimerkiksi kaikki päiväkodeissa ja kouluissa tapahtuva uskonnonharjoitus. Tällainen neutraalisuus ei ole Häkkisen mukaan kaikkien katsomusten tasa-arvoa, vaan yhden katsomuksen, uskonnottomuuden, ylivaltaa. Se riistää lapselta oikeuden omaan uskontoon.

Häkkisen näkemys on helppo hyväksyä, vaikkakin hän kirjoittaa tietysti valtauskonnon edustajana. Ei ole näet mitenkään tavatonta, että oppilasainekseltaan monikulttuurisissakin kouluissa useimmin vieraileva päivänavauksen pitäjä on ev.lut. seurakunnan edustaja. Ortodokseja saati islaminuskoisia harvemmin edes pyydetään.

Blogitekstin fokus on kuitenkin lapsikasteiden laiminlyönnissä, mikä ikävä kyllä koskettaa yhä enemmän myös meitä ortodokseja. Lapsikasteiden määrä on nimittäin vähentynyt kirkossamme, mihin rekisterinpitäjä Harri Tajakka kiinnitti huomiota jo pari vuotta sitten.

Yhä useammin lapsi jätetään kastamatta sillä perusteella, että lapsi voisi sitten aikuisena päättää, mihin uskoo ja mihin liittyy vai uskooko ja liittyykö mihinkään. Häkkisen mukaan tämä kauniilta kuulostava ajatus on käytännössä lapsen uskonnollista heitteillejättöä. Se on myös suuri kasvatuksellinen harha, koska ihmismieleen ei jää mitään uskonnolle varattua lokeroa, joka ei aikuisikään mennessä täyttyisi jollain muulla, jos on täyttyäkseen.

Häkkinen muistuttaa, että jos lapsi jää vaille uskonnollista kasvatusta, hänellä ei ole välineitä myöhemmin arvioida uskontoja ja katsomuksia. Hyvää tarkoittavat kasvattajat tulevat piilottaneeksi lapselta oven, jonka löytäminen voisi myöhemmässä elämän vaiheessa olla ratkaisevan tärkeää.

Uskonnottomuutta on usein puolusteltu neutraalina maailmankatsomuksena. Häkkinen siteeraa dosentti Heikki J. Koskista, joka on kutsunut tällaista ajattelua neutraliteetti-illuusioksi. Koskisen mukaan katsomuksellisesti neutraalia lähtökohtaa ei ole olemassa.

Jos lapsi on jäänyt kastamatta, asian voi aina korjata ottamalla yhteyttä seurakuntaan. Kaste ja uskonnollinen kasvatus ovat vanhempien ratkaistavia asioita, joten vastuuta ei voi vierittää muille, ei toiselle puolisolle tai sekulaarille mielipideilmastolle. Laiminlyönnin seurausten kanssa jokaisen vanhemman on elettävä elämänsä loppuun saakka.