torstai 17. maaliskuuta 2016

Sopuvaalit?

Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokousedustajien vaalit on taas käyty, joten pulinat pois. No, kerrottakoon heti alkuun, että olin ehdokkaana maallikkojen vaalissa ja jäin rannalle kuten edelliselläkin kerralla. Pääsin tosin maistamaan ja katsomaan kirkolliskokoustyöskentelyä varapaikalta, koska varsinainen edustaja erosi kirkosta. Jos sanon, ettei se herkkua ollut, joku sanoo heti, että ”happamia ja niin edelleen…”

Puolet valituista maallikoista (18) on itselleni uppo-outoja, mitä pidän aika kummallisena, koska olen sentään seurannut kirkkomme elämää aktiivisesti toistakymmentä vuotta. Ehdokkaitahan ei esitelty missään, ei julkaistu edes nimilistaa kirkon sivuilla, joten ihmekös tuo. Yllättävän moni konkari ei näköjään ollut edes ehdokkaana, vaikka pois jättäytymisestä ei viimeksi ollut puhetta.

Maallikkoedustajien vaalin ehdokkaat asetetaan seurakunnissa, ja loppu onkin sitten täyttä mystiikkaa. Tavallisella kirkollisveron maksajalla ei ole mitään tietoa suuresta osasta ehdolle asetetuista, eikä myöskään heidän kokemuksestaan kirkon asioiden hoidossa. Ainoa esittely tapahtunee valitsijamiesten kokouksessa suljettujen ovien takana.

Näissä vaaleissa ei kampanjoida – ei ainakaan julkisesti. Tämä ei tarkoita, etteikö vaalin tulosta varmisteltaisi etukäteen jossain valitsijamiesten kanssapuheissa. Miten muuten on selitettävissä äänten kasaantuminen joillekin harvoille ehdokkaille, joita ei tunneta oman seurakunnan ulkopuolella? Mikähän taho tätä vaalityötä kirkossamme oikein tekee?

Yhden kirjallisen ehdokasesittelyn sain sentään nähdäkseni. Meriittilistalla mainittiin mm. avioero ja yksinhuoltajuus, mitä pidin kyllä pienoisena lapsuksena. Tai sitten ne voivat olla ihan aitoa meriittiä kotoisen kirkkomme asioiden hoidossa, mene ja tiedä. Kiusallakaan en kerro, tuliko ehdokas valituksi.

Vielä pari hajahuomiota vaalin tuloksesta. Kirkolliskokousedustajien vaihtuvuus väheni selvästi kaksista edellisistä vaaleista ja oli tällä kertaa 42 prosenttia, kun se edelliskerroilla on ollut yli puolet. Papiston edustajista vaihtui vain viidennes, mutta kanttoreista ja maallikoista peräti 2/3. Piispathan eivät meillä vaihdu, eivät ainakaan vaaleissa.

Vaalit eivät myöskään näytä kiinnostavan kanttoreita. Helsingin hiippakunnassa on kaiketi 17 kirkon toimessa olevaa kanttoria, joista äänioikeuttaan käytti viisi. Karjalan hiippakunnan 14:stä kanttorista äänesti vain kuusi. Luvut on laskettu hyväksyttyjen äänien perusteella. Mistähän tämä mahtaa kertoa? Oulussa sentään taisivat kaikki äänestää.

Parasta olisi tehdä vaalista suora jäsenvaali posti- ja nettiäänestysmahdollisuuksineen ja pelata muutenkin kaikin puolin avoimin kortein. Nykyinen maallikkoedustajien valintamenettely ei ole kunniaksi kenellekään. Se ei yksinkertaisesti sovi julkisyhteisölle, jollainen kirkkokin on suomalaisessa yhteiskunnassa.