Schmemann

Ortodoksinen Veljestö on tehnyt suuren palveluksen kirkolle julkaisemalla isä Alexander Schmemannin (k. 1983) kasteteologiaa käsittelevän teoksen ”Of Water and The Spirit” suomeksi. Tämän kuten aiemmatkin Veljestön julkaisemat käännökset on tehnyt isä Matti Sidoroff.(1) ”Vedestä ja Hengestä” (2015) kuuluu myös Valamon kirjakerhon kesälukemistoon.

Venäläiseen emigranttiperheeseen Virossa 1921 syntynyt Schmemann lienee luetuin nykyajan ortodoksiteologi. ”Suuri paasto” ja ”Maailman elämän edestä” ovat tarjonneet erityisesti kirkkoon liittyjille helposti omaksuttavaa ja perusteellista opastusta kirkon elämään. Isä Alexanderin persoonaa valaisevat päiväkirjat julkaistiin Ari Koposen suomennoksena 2012.

Schmemann teki elämäntyönsä Yhdysvalloissa toimien Pyhän Vladimirin seminaarin pappina ja opettajana 1950-luvulta alkaen. Keskeiset teoksensa hän julkaisi jo 1960-luvulla ja 70-luvun alkupuolella. Tuorein teos ehti odottaa suomentamista peräti neljä vuosikymmentä.

Terävän teologisen ajattelun lisäksi isä Alexanderin teoksissa kiehtoo ennen muuta se, että hän tuntuu kirjoittavan suoraan tästä ajasta. Vaikka analyysi kirkon elämän maallistumisilmiöistä pohjautuu lähinnä 1950- ja 60-lukujen amerikkalaiseen todellisuuteen, se vaikuttaa yhä tuoreelta ja ajankohtaiselta. Ongelmat ovat pitkälle samoja kuin tuolloin, runsas puoli vuosisataa sitten.

Schmemann oli ja on edelleen suuri liturgian teologi.  Tuoreessa teoksessakin keskeisenä kysymyksenä on liturgisen ja hengellisen yhteyden palauttaminen kasteen ja eukaristian (ehtoollisen) sakramenttien välille. Tämä yhteys on katkennut jo kauan sitten erillisen kastetoimituksen yleistyttyä. Kasteliturgioita on meillä toimitettu lähinnä silloin, kun vanhemmat tai vastavuoroisesti asialle vihkiytynyt pappi on osannut sellaista esittää.

Mutta pääsiäisen vieton yhteydestä kasteeseen meitä muistuttaa enää pääsiäisyön ristisaatto, joka oli alkujaan kastettujen kulkue erillisestä kastehuoneesta, babtisteriosta, sisälle kirkkoon liturgiaan. Viime vuosina yleistyneet katekumeenien kirkkoon liittämiset pääsiäislauantaina ovat tosin ainakin ajoituksensa puolesta yritys palauttaa tuota yhteyttä.

Isä Alexanderin hengelliseen perintöön kuuluu ajatus ”liturgiasta liturgian jälkeen”. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän tulisi viedä Jumalan valtakunnan todellisuutta liturgiasta myös kirkon ulkopuolelle, osaksi arjen elämää. Tässä kohtaa ortodoksisella kirkolla olisi kenties eniten käytännöllistä opittavaa muilta kristillisiltä kirkoilta ja yhteisöiltä.

Kirjaa lukiessani jäin pohtimaan, mitähän isä Alexander mahtaisi ajatella viime vuosina Suomessa virinneestä ”luostariyhteisöjen”, kulttuurikeskusten, museoiden ja yksityisten mietiskelypaikkojen rakennusbuumista. Missä määrin se täyttää tuota edellä esitettyä ajatusta? Vai onko kyse päinvastaisesta, liikkeestä sisäänpäin, kuin mitä hän tuolla ajatuksellaan tarkoitti.

(1) Aiempien teosten suomentajina myös Maria Iltola ja Sirkka Maria Markkanen.